Sairaanhoitaja ja liikuntaneuvoja: Miian mukana terveyden maailmassa

    6 minuuttia lukuaikaa

Monet meistä haaveilevat työstä, joka tuo tulojen lisäksi myös iloa. Mutta miten voimme löytää tälläisen kutsumuksen ja muovailla omasta harrastuksesta täydellisen ammatin? Päätimme jutella Miian kanssa, joka työskentelee sekä sairaanhoitajana että liikuntaneuvojana. Hän kertoi meille, miten hän päätyi ammattiinsa, mikä inspiroi häntä, ja miten hän jakaa työskentelymenetelmäänsä ihmisten kanssa terveellisten elämäntapojen alalla.

Kohti muutosta

Miia on poikkeuksellinen nainen. Hän ei vain työskentele menestyksekkäästi erikoisalallaan, vaan elää myös sopusoinnussa itsensä ja maailman kanssa tekemällä sitä, mitä rakastaa. Hänen elämänsä ei kuitenkaan ole aina ollut tällaista. Miia myöntää, että meni pitkään, ennen kuin hän löysi oman tiensä ja tapansa liikuntaan.

Olen ollut sairaanhoitaja jo kohta 30 vuotta. Kokemukseni sisätautien ja sydänpotilaiden hoidosta yli 10 vuoden ajalta on auttanut minua näkemään konkreettisesti mitä väärä ravitsemus voi aiheuttaa ja mikä merkitys liikunnalla on. Sekä fyysiseen kehoon, että sitä myötä mieleen.”

Ravitsemus – Avain terveyteen

Vuonna 2007 Miia sai lisäkoulutuksen päivystäväksi sairaanhoitajaksi ja vuodesta 2015 lähtien hän on työskennellyt päivystyksessä.

Hän toteaa, että hän on itsenäisesti opiskellut paljon oikeasta ravitsemuksesta. Tulehdusta vähentävä ruokavalio on hänen “punainen lankansa”.

Sisätautiosaston vuodet syvensivät hänen ymmärrystä siitä, että ravitsemus on yksi tärkeimmistä elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä.
Vaikka Miia ei ole ravitsemusterapeutti, hän pyrkii välittämään ihmisille asiantuntijoiden suositusten mukaiset terveellisen ruokavalion standardit. Henkilökohtaisesti hän suosii vähähiilihydraattista välimerellistä- sekä kasvisruokavaliota.

Pitkä tie liikuntaneuvojaksi

Miia kiinnostui liikunnnasta noin 20 vuotta sitten . Tuolloin hän meni kuntosalille vain muokatakseen kehoa. Häntä olisi kiinnostanut liikunta enemmänkin, mutta hektinen työelämä ei antanut ajallisesti mahdollisuuksia enempään.
On selvää, että ajan riittäminen kaikkeen voi olla erittäin haastavaa, varsinkin jos rakastat montaa tekemistä. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä, ja halu oppia lisää kyti pinnan alla. Hän löysi vastauksen HIIT-treeneistä, jotka vuorottelevat korkean ja matalan intensiteetin kuormitusten välillä, mikä mahdollistaa kalorien polttamisen lyhyessä ajassa. Miia osallistui verkkokursseille ja tämä tempaisi mukaansa.

Hän koki, että halusi jakaa tätä myös muille, joilla on ajankäytön kanssa ongelmaa. Miia päätti kouluttautua vielä aikuisena uudelle alalle ja otti opintovapaata sairaanhoitajan työstään.

Vuonna 2020, hän valmistui Vuokatin urheiluopistosta Liikunnan osaamisalan ammattitutkinnolla liikuntaneuvojaksi. Vähän ennen valmistumistaan hän perusti oman yrityksen, jonka nimeksi tuli Miian mukana.

Filosofiaa ja inspiraatiota työhön

Miia on onnistunut yhdistämään valmennuksen ja hoitotyön. Mutta mikä antaa hänelle motivaation ja energian ylläpitää tällaista tuottavuutta?

“Intohimoni on vuoristoissa vaeltaminen, josta ammennan energiaa ja voimaa”, Miia kertoo.

Hän toteaa, että “terveelliseen elämäntapaan kuuluu myös kävelyretket luonnossa”. Miia korostaa metsäkävelyjen tärkeyttä ja edistää tätä ajatusta asiakkaidensa keskuudessa. Nyt hän on aloittanut metsäkylpyohjaajan koulutuksen ja toivoo voivansa soveltaa tätä tietoa käytännössä.

Hänen valmennustapansa

Koska toistaiseksi Miia jatkaa sairaanhoitajan työtä, rajoittaa se asiakkaiden määrää.
Miia ohjaa pienimuotoisesti oman asuinkuntansa alueella. Enimmäkseen hän tekee kuitenkin etävalmennusta ja pitää ryhmät sopivan pieninä.

“Ryhmät pidän niin pieninä, että pystyn kiinnittämään huomion jokaiseen heistä henkilökohtaisesti ja antamaan tarvittaessa tarkempia tai vaihtoehtoisia liikkeitä “, Miia kertoo.

Tällainen henkilökohtainen lähestymistapa ja hänen omistautumisensa WhatsApp-treeneihin mahdollistavat hyvien tulosten saavuttamisen lyhyessä ajassa. On todettu, että jopa 15 minuuttia päivässä voi riittää vaikuttamaan terveyteen. Jokainen voi löytää vartin päivästään, mikäli haluaa.

Miia korostaa kehonpainotreenien merkitystä.Kehonpaino on Miian suosikki liikuntaväline.

“Se kulkee joka paikkaan mukana. Kehonpainotreenit ovat edullisia ja sopivat jokaiselle asiakkaalle.”

Voin suunnitella kehonpainojumppia myös ikäihmisille, vaikkapa sängyn pohjalle. Jokainen suunnitelma tehdään yksilöllisesti ja asiakasta kuunnellen. Tämä on tärkeää, ymmärtää Miia sairaanhoitajan, sekä liikuntaneuvojan näkökulmasta.

Se mistä olen huolissani erityisesti on ikäihmisten ravitsemus sekä yleisesti ihmisten tietämättömyys terveellisestä ruuasta. Haluan jakaa ilmaisia jumppia senioreille aina silloin tällöin,” Miia kertoo kiinnostuksen kohteistaan.

Näin edistät terveellistä elämää: vinkkejä ja resursseja

Miia ei peittele innostustaan ja haluaan auttaa muita. Hän kommunikoi aktiivisesti seuraajiensa kanssa sosiaalisessa mediassa, jossa hän julkaisee videoita ja vinkkejä terveellisistä elämäntavoista.

Jos haluat tutustua Miiaan paremmin, voit seurata häntä YouTubessa (https://www.youtube.com/@miianmukana2645), Facebookissa (https://www.facebook.com/miianmukana), tai Instagramissa (https://www.instagram.com/miianmukana). Siellä hän jakaa kokemuksiaan ja neuvojaan liikunnasta, ravitsemuksesta, meditaatiosta ja muista terveellisen elämäntavan näkökohdista yrittäen aina tehdä siitä mielenkiintoisen ja informatiivisen yleisölle.

Voit ilmottautua WhatsApp-treeneihin, tilata liikuntasuunnitelmia, ravitsemusneuvoja ja ottaa Miiaan yhteyttä sähköpostitse ([email protected]).

getsport

Tilaa uutiskirjemme

Emme lähetä roskapostia ja voit peruuttaa tilauksen milloin vain

Jaa tämä postaus kavereillesi